Kirjoittelin viime vuonna lyhyen raportin Lappsetin Smartus-leikkikentästä. Pohdimme jo silloin paikan päällä miten digitaalisuus ja talvi sopivat yhteen, vaikka ajatus ei juttuun asti päätynytkään. Tero kävi Arabianrannassa ottamassa muutaman kuvan siellä olevasta Smartus-leikkikentästä, kun lunta oli vielä maassa. Luonto 1 – Smartus 0.

Lappsettia ei tästä voi moittia, ymmärtääkseni heidän päämarkkinansa ovat kuitenkin leudomman sään maissa ja suunnittelun voimavarat varmasti keskitetty tekemään siellä toimiva leikkikenttä.

Viime talven pakkasissa ja tuiskuissa tuli myös huomattua, että iPhone (ja varmasti muutkin kosketusnäytöllä varustetut laitteet) on kohtalaisen hyödytön kapistus ulkona. Kosketusnäyttö ei hanskoilla toimi, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää näppien jäädyttäminen. Eipä tosin taida perinteisemmätkään kännykät olla sen parempia. Pienten näppäinten painaminen ei varmasti onnistu vähänkään paksummilla kintailla.

Digitaalisten palveluiden suunnittelijat ovat olleet viisitoista vuotta hyvin onnellisessa asemassa. Heidän ei ole juurikaan tarvinnut miettiä konteksteja, joissa palveluja käytetään. Vaihtoehtoja on ollut tasan kaksi: työpöydän ääressä tai kotona sijaitsevalla koneella (vieläpä usein pöytäkoneella, eli istumassa selkä suorana pöydän ääressä).

Uudet digitaaliset välineet ja kanavat tuovat suunnittelijan pöydälle lisää haastetta. Hyvän palvelun tulee myös sopia muun elämän kontekstiin. Tiloihin, paikalla oleviin ihmisiin ja jopa luonnonolosuhteisiin. Ei riitä, että osaa suunnitella palvelun, joka on “käytettävä”. Pitää suunnitella palvelu, joka on käyttökelpoinen ajasta ja paikasta riippumatta, tai mukautuu olosuhteiden muuttuessa.

Tässä vielä uusintana viime vuoden elokuussa kirjoitettu juttu:
Lappsetin SmartUs-leikkikenttä on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen vempele. Varsinkin kaikille, jotka kokevat olevansa digitaalisen maailman asiantuntijoita. Konsepti tarjoaa tuulahduksen tulevasta, vaikka toteutus jääkin vielä torsoksi. Rehellisesti sanottuna testiryhmämme joutui hieman pettymään. Ehkäpä ennakko-odotukset olivat liian korkealla.

Saimme kyllä homman toimimaan, mutta pähkäilyyn kului reilusti enemmän aikaa kuin suotavaa olisi. Vastapainoksi todettakoon, että vaikka testiryhmän keski-ikä oli selvästi Smartus-konseptin kohderyhmää alhaisempi, lapset selvästi innostuivat pelaamisesta. Tarkkailimme myös meidän jälkeemme leikkikentälle saapunutta perhettä ja heilläkin näytti olevan melkoisia haasteita pelien käynnistämisessä.

Leikkikentällä kerätyt pisteet tallentuvat normaalisti Smartus-verkkopalveluun, mutta valitettavasti käyntimme aikana Aarnivalkean kenttä ei ollut yhteydessä verkkoon, joten pisteet jäivät keräämättä.

Pari parannusehdotusta: Pömpelin kylkeen voisi laittaa selkokieliset ohjeet laitteen käytöstä. Ne varmasti löytyvät SmartUsin verkkopalvelusta, mutta eihän se leikkikentällä auta.
Ohjeiden lisäksi ei olisi pahitteeksi jos jossain kerrottaisiin mistä pelaamiseen tarvittavia kortteja voi saada. Tiedoksi vain, että niitä voi ostaa verkkokaupasta 15 euron (!!) hintaan.

Lappset on selvästi liikkeellä BtoB-vaihteella, koska sattumalta pelistä kiinnostuneen aloituskynnys on nyt hyvin korkea. Menestyäkseen Smartus tarvitsee jostain byrokratian syövereistä löytyvien maksajien lisäksi innokkaita pelaajia ja sanansaattajia. Heitä varten tämä konsepti on kai kuitenkin kehitetty.

Haasteista huolimatta Lappset näyttää muille yrityksille oikean suunnan. Lisää Smartusin kaltaisia innovaatioita tarvitaan.

Tämä kirjoitus on alun perin ilmestynyt Gyllene Skorin blogissa